maanantai 1. elokuuta 2011

Koti-ikävä

Erittäin hyvä kuva pakkauksen tilasta.

Sanna täällä taas moro. Islantiin lähtö lähestyy, lento on siis ensi viikon sunnuntaina ja minulla on pakka ihan sekaisin, Gradu pitäisi palauttaa huomenna, kaikesta ylimääräisestä tavarasta pitäisi hankkiutua eroon ja kämppä tyhjentää jotenkin. Niin ja voisihan sitä pakata ne mukaan lähtevät tavaratkin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin vaan lapata kaiken mustiin jätesäkkeihin ja heivata ikkunasta pihalle. 

Kämppä on jo vuokrattu eteenpäin, mikä on siinä mielessä surullista, että olin todella tykästynyt asuntooni ja harmittaa kun joudun sen hylkäämään. Olen elämäni aikana muuttanut noin 17 kertaa, ja tämä on mukavin koti jossa olen yksin asunut, joten ikävä tulee. Toisaalta Henna meni lupaamaan, että voin Suomeen palatessani asustella hetken hänen nurkissaan, mikä on ainakin huomattavasti hauskempi vaihtoehto! 

Ja missä vaiheessa kesä ehti hujahtaa ohi? Olen ollut viime viikot totaalisen keskittynyt isoon geehen ja käytännössä erakoitunut tähän ihquun kämppääni, joten kaikki kesäilyhommat ovat herneiden syöntiä lukuun ottamatta jääneet aika vähälle. En ole edes heittänyt talviturkkia, mikä taas ei ole mikään, ihme, uinhan viimekin vuonna luonnonvesissä kerran ryhmäpaineen alaisena. Nyt minut on taas uhattu raahata jonnekin järvelle, mukavasti kun Jaakko on jo heittänyt kylmän kiven järveen. Olisin ihan hyvin voinut jättää uiskentelut sinne Islannin kuumiin lähteisiin.

- Sanna -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti