maanantai 25. heinäkuuta 2011

Oletko sinä yksinäinen?

Otsikossa olevan kysymyksen minulle esitti 5-vuotias kummityttöni muutama viikko sitten tylsääkin tylsempänä sunnuntai-iltapäivänä Skypen välityksellä. Vaikka kysymys minua suuresti huvittikin, niin jäin pohtimaan asiaa. Olenko minä yksinäinen. Ja tietääkö pieni lapsi yksinäisyydestä mitään, toivon mukaan ei.

Moni tuttava on ihmetellyt, että miten sinä yksin sinne lähdet, vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Pari vuotta sitten yritin päästä Tanskaan työkomennukselle, mutta heidän perhekulttuurinsa on niin vahva, etteivät he voineet ymmärtää minun jättävän (silloista) poikaystävääni puoleksi vuodeksi Suomeen. Varmaan moni maailmalle lähtevä kelailee näitä samoja asioita päässään (ja pikku päissään), että miten siellä pärjää, yksin, ilman kavereita. Kavereita löytää aina, jos vain haluaa. Jokainen kaupunki on täynnä ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä. Pitää vain hakeutua heidän seuraansa (paitsi, jos ne on hulluja). Vaikkeivät nämä tyypit pystyisi yksinäisyyttäsi poistamaan, niin ainakin sen voi hetkeksi unohtaa.

Tai sitten ulkomailla vietetyn ajan voi käyttää elämänsä ihmettelyyn, kun kerrankin on mahdollisuus irrottautua täysin siitä omasta pikku lokerostaan. Viimeksi ulkomailla työskennellessäni listasin oman elämäni kipupisteitä ja kävin ne yksitellen lävitse, yhtenä pahimmista oli juurikin yksinäisyys...

Tiedän siis kuitenkin mitä yksinäisyys on. Elin vuosia parisuhteessa, silti tunsin itseni yksinäiseksi. Ei se merkitse mitään, että on ihmisten ympäröimänä, jollei joukossa ole yhtään ihmistä, joka sinua oikeasti ymmärtäisi. Se tunne, kun ei kuulu mihinkään...

Rebekka Karijord – The Noble Art Of Letting Go

Nyt, vaikka taas asun yksin vieraassa kulttuurissa aika lailla itsekseni, niin tällä kertaa minä tiedän, että minulla on tällainen ihana ihminen elämässäni. Aivan sama monenko tuhannen kilometrin päässä hän on tai milloin seuraavan kerran tapaamme, tiedän, että hän on olemassa ja tämä tieto tekee minut onnelliseksi.

Ja Anttikin sen tietää...

Antti Tuisku – Yksinäinen


t.Henna

Lehmätkin tarvii kavereita, yksinäisyydestä en tiedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti